Skip to content

Håkan Hjelm

Minua voi äänestää Teuvalla kuntavaaleissa numerolla 44

Hei!

Olen osa-aikainen yrittäjä/eläkeläinen. Teuvalaistuin kymmenisen vuotta sitten silloisen työni takia. Olen saavutettavuuden, järjestötyön ja kuntapolitiikan monialaosaaja yli 30 vuoden kokemuksella. Synnyin 66 vuotta sitten Turussa, mutta olen asunut aikuisikänä useamassa paikassa niin Suomessa kuin ulkomailla. Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista lasta, jotka asuvat eteläisessä Suomessa.

Politiikkaan lähdin mukaan jo opiskeluvuosina ja kuntapolitiikkaan samoihin aikoihin. Alkusysäyksinä olivat varmaankin silloiset koulutuspoliittiset päätökset, vammaisten aseman parantaminen ja yleinen halu olla vaikuttamassa yhteisten asioiden hoitoon. Useat kuntavaalit toivat mukanaan lukuisia luottamustoimia mm. opetuslautakunnassa, vammaisneuvostossa ja eri johtokunnissa, joissa olin jäsenenä lähes 30 v. Eri vammais- ja pitkäaikaissairaiden järjestöissä olen toiminut niin hallitustyössä kuin puheenjohtajana useina vuosikymmeninä. Teuvalla olen osallistunut vanhus- ja vammaisneuvostossa mm. sellaisten aloitteiden tekemiseen, joilla edelleen parannettaisi ikäihmisten ja vammaisten mahdollisuuksia käyttää erilaisia palveluita.

Lähdin nyt ensimmäistä kertaa Teuvalla mukaan ehdokkaaksi, kun pyydettiin. Ja kun nyt ”puolieläkeläisenä” on aikaa… Haluan olla vaikuttamassa siihen, että Teuva kehittyy haastavissakin olosuhteissa siten, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet elää, asua ja osallistua. Uskon, että minulla olisi vuosikymmenten kokemuksella paljon annettavaa ja ehkä myös jotain uusia ideoita ”laatikon ulkopuolelta”.